18. tammikuuta 2011 Hyvää myöhäistä uutta vuotta kaikille! Siitä onkin sitten jo melkoisen pitkä aika kun viimeksi kirjoitin ihan tänne päiväkirjankin puolelle meidän menoista, pahoittelen. Hevoset ovat olleet kilpailutauolla marraskuusta saakka ja tallikin siinä sivussa pienoisella hiljaiselolla, vaikka kulisseissa olen kyllä ollut yhtä helposti tavoitettavissa kuin ennenkin. Oma kasvattimme Charmyard Bona Drag oli syksyn suurin ilonaihe tuodessaan kotiin KRJ-II - ja YLA2-palkinnot ollen samalla myös kaikkien aikojen ensimmäinen omistamani niin tehnyt virtuaalihevonen. Juhlan paikka! Muutama muu jalostuspuolen hevonen vielä odottelee laatuarvosteluvalmiutta, mutta eiköhän näitä mukavia uutisia kuulla ihan pikapuoliin muidenkin osalta. Kasvatustoiminta on myös ollut jonkin aikaa hieman jäissä, mutta siitä syytän yksinään valinnan vaikeutta. Myös ulkoasu vaihtui nopeasti tyylimuotoiluja päivittämällä.

Vanhemmat päivitykset


Sivuja päivitetty viimeksi 17.04.2012
VIRTUAALITALLI | A SIM-GAME STABLE

© Tomasz Siergiej © Tomasz Siergiej © Tomasz Siergiej


Kasvatustoiminnasta

Kasvatamme estepainoitteisia englantilaisia täysiverisiä ja useamman linjan muita ratsuhevosia (pääasiassa erilaisia puoliverisiä & irish draught) kasvattajaliitteillä Charmyard sekä Lumon. Kasvatuksessa tavoitteenamme on paitsi vaalia ja säilyttää vanhempia linjoja, myös kokeilla uutta ja saattaa maailmalle uusia sukupolvia tervepäisiä ja lahjakkaita käyttöhevosia omiin lajeihinsa. Kotitilalta lähteville varsoille tahdomme antaa mahdollisimman kattavat eväät uusiin koteihin ja siihen lajiin sekä tarkoitukseen johon ne vanhemmiten keskittyvät. Meidän tehtävämme onkin valita vain parhaat yhdistelmät jotka toimivat paitsi paperilla (suunnittelu) myös käytännössä (tarkoituksenmukaisuus).

Miksi juuri englantilainen täysiverinen? Täysiveriset ovat merkittävä osa Charmyard Studin toimintaa ja Koronjärven alueen historiaa (ks. esittelysivu). Olen omistanut täysiverisiä koko virtuaalihevosharrastukseni ajan, eli jo vuosituhannen vaihteesta saakka. Yksi ensimmäisistä hevosistani olikin englannintäysiveritamma Maya xx (Carneval - Silverhearted), joka oli ehkä saavutuksiltaan vaatimaton mutta sitäkin tärkeämpi ja rakkaampi. Maya jätti jälkeensä neljä jälkeläistä joista kolme oli puhtaita täysiverisiä, yksi suomalainen puoliverinen (hannover - xx). Yksi näistä jälkeläisistä syntyi tamman ollessa liisingissä Angelniemi Gårdissa, jonne sitä itse tarjosin. Angelniemi teki nimeä aikoinaan aluksi nimenomaan täysiveristen kasvattajana (myöhemmin erityisesti rbsh) ja tätä kautta sain kipinän englantilaisiin täysiverisiin ratsuina. Pidän Mayaa pääasiallisena kantatammanani tänäkin päivänä, vaikkei se niin monessa sukutaulussa enää valitettavasti esiinnykään.

Myytävät tai varattavissa olevat kasvatit on merkitty kirjaimella M
Ennen kuin kuitenkaan lähetät tarjousta ja harkitset kasvattimme ostamista, luethan myyntiehtomme alta! Yhteyttä kaikissa kasvattiasioissa sekä tilausvarsakyselyissä voi ottaa sähköpostitse osoitteeseen raincomesATgmail.com.

Kasvattimme tulevana ostajana sitoudut noudattamaan seuraavia ehtoja:
1.
Sivujen toimiva osoite on ilmoitettava viimeistään kahden viikon kuluttua ostohetkestä.
2. Kasvatin perustietoja ei saa muuttaa (nimi, sukupuoli, rotu, syntymäaika & sukutaulu).
3. Perustietojen lisäksi sivuilta täytyy löytyä Charmyard Stud kasvattajaksi linkitettynä.
4. Kasvatti täytyy rekisteröidä VRL:n hevosrekisteriin ja kasvattajaksi merkitä Charmyardin tallitunnus (CHAR2886) tai vaihtoehtoisesti tallin omistajan VRL-tunnus (VRL-00128) - ensimmäistä kuitenkin suositellaan.
5. Kasvattajalla, eli minulla, säilyy etuosto-oikeus kasvattiin siinä tapauksessa jos uusi omistaja joutuu siitä syystä tai toisesta luopumaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ilmoitat asiasta minulle ensin.
6. Pidä meidät ajan tasalla! Jos kasvatin sivujen osoite vaihtuu tai jäät pidemmälle tauolle kuitenkaan lopettamatta kokonaan tai muuta vastaavaa, ota yhteyttä.

Näitä ehtoja ei ole suinkaan kehitetty kenenkään kiusaksi vaan yksinkertaisesti homman pitämiseksi kasassa. Tilannekohtaisesti voidaan joissain asioissa toki joustaa. Vielä erityisesti toivon, että kasvattejani käytettäisiin myös jalostukseen jossain vaiheessa elämäänsä - siksihän tätä lopulta tehdään.


Kasvatit

04.12.2010 o. Charmyard Memphis xx (i. Faraol de Trans xx - e. Angel's Millia Willion xx) om. Kerppa
04.12.2010 t. Charmyard Nefertiti xx (i. Pharaol Texas xx - e. Raincome's Maia xx) om. Laura R.
04.01.2011 t. Charmyard Octarine xx (i. Tinworth Bogart xx - e. Phantasmagoria xx) om. Rain
30.01.2011 t. Charmyard Izabella xx (i. Ankafoxx Kira xx - e. Primo Vendetta xx) om. Rain
04.02.2011 o. Charmyard Stardust xx (i. Robin The Star xx - e. Burrow's Hunky Dory xx) om. weem
12.03.2011 t. Charmyard Ziggy Pop xx (i. Pennyhill Echo xx - e. Burrow's Hunky Dory xx) om. Nora H.
24.03.2011 o. Charmyard Mafioso xx (i. Tinworth Bogart xx - e. Ankapartie xx) om. Nadja D.

06.12.2010 fwb-t. Charmyard Bona Drag (i. H.T. Chinook - e. Lazzarella) om. Rain
22.01.2011 trak-t. Charmyard Rebel Yell (i. Waterfall's Grapevine - e. Raincome's Maia xx) om. Vibaja
06.03.2011 hann-o. Charmyard Lanzarote (i. Crimson Shade PB - e. Lazzarella) om. Sandi
11.03.2011 trak-o. Charmyard Phobia (i. Sensation - e. Phantasmagoria xx) om. Sandi
11.03.2011 trak-t. Charmyard Wistaria (i. Orlando Nove - e. Angel's Willia Million xx) om. Sandi
12.03.2011 trak-o. Charmyard Blackberry (i. Bagdad SIN - e. Winds Burberry) om. pl
01.04.2011 id-o. Charmyard Moriarty (i. Skeamore Eames - Kells Lady Sybil) om. Rain
14.05.2011 ish-t. Charmyard Angua (i. Skeamore Eames - e. Bellwood Roma xx) om. Rain
14.05.2011 ish-o. Charmyard Buster (i. Highbury Jacarron xx - e. Kells Lady Sybil) om. Rain
05.06.2011 fwb-t. Charmyard Mystique (i. Cosmic Latte Vegas - e. Charmyard Bona Drag) om. Rain
08.07.2011 fwb-o. Charmyard Final Fantasy (i. M.N. Final Conquista - e. Charmyard Bona Drag) om. corbin.
01.10.2011 fwb-o. Charmyard Acacio (i. Astronomy Domine KK - e. Charmyard Bona Drag) om. Laura R.
03.02.2011 fwb-t. Charmyard Ravenblue (i. Ramos Fizz - e. Karamelia Solo) om. Rain

18.05.2011 sh-o. Lumon Tiikeri (i. Fiktion Eelis - e. LS Raita) om. Rain

yhteensä 19 kasvattia, joista 9 tammaa ja 10 oria.