Olet juuri saapunut virtuaalisen ratsastusseuran Famous Blue Ridersin kotisivuille, lämpimästi tervetuloa!
Famous Blue Riders, lyhyemmin FBR, on pieni ja yhteisöllinen VRL:n hyväksymä seura, joka ei peräänkuuluta jäseniltään huimia kisatuloksia tai kilpailuta jäseniään veren maku suussa - pientä, seuran sisäistä pistetilastoa kylläkin ylläpidetään, mutta sen kärkeen ei pääse automaattisesti vain kilpailuissa sijoittumalla. Tärkeämpää meille on juuri sinun ja ratsujesi viihtyvyys oman lajisi parissa. Seuran taholta toki järjestetään kisoja mahdollisimman monen eri lajin merkeissä ja muukin toiminta pyritään pitämään hengissä aina valmennuksista ja erilaisista cupeista lähtien.
Rento ja idyllinen meininki ei silti tarkoita, että kuka tahansa olisi FBR:n riveihin tervetullut - päinvastoin, olemme varsin suljettu seura. Vaalimme mukavaa yhteishenkeä sekä laadukkaita tapahtumia, joten myös jäseniltä edellytetään tiettyä laadukkuutta; tämä ei suinkaan tarkoita hurjaa pistesaalista VRL:n alaisissa kisoissa GP-tason hevosilla, vaan lämminhenkistä persoonaa sekä halua vaikuttaa seuran toimintaan. Toivomme, että jäsenemme ottaisivat monipuolisesti ja ennakkoluulottomasti osaa erilaisiin tempauksiimme ja todella tuntisivat olevansa tärkeä osa seuraamme. Tiukka valintamme ei kuitenkaan tarkoita, etteikö sinun kannattaisi onneasi koittaa: saatat olla juuri etsimämme! Jäsenmäärä tullaan pitämään pienenä hyvän yhteishengen nimeen vannoen eikä laajentuminen mahtiseuraksi ole suunnitelmissa jatkossakaan.
FBR:n oma toiminta pyritään pitämään mahdollisimman laajana, joskin VRL:n eri jaosten alaiset kisat tulevat todennäköisesti suuressa osassa aina olemaan - moni näistä vain seuran jäsenille avoimina. Myös valmennuksia on luvassa puhumattakaan seuralaisten välisistä cup-kilpailuista. Seuran oma pistetilastointi mahdollistaa myös pienen, leikkimielisen kilpailutuksen jäsenten välillä: eniten pisteitä keränneille on tarjolla porkkanaa jos jonkinlaista. Kannustamme myös jäseniämme itse osallistumaan rohkeasti tapahtumien järjestämiseen taataksemme erityisen monipuolisen tarjonnan, myös toiveita otetaan vastaan, jopa vaaditaan! Jäsenet myös saavat sähköpostiluukulleen kuukausittaisen jäsenkirjeen, jossa pohditaan maailmanmenoa, kysellään kuulumisia sekä toiveita ja kerrotaan seuran tapahtumista.
Toivottavasti viihdyt seuramme parissa!
Terveisin, Miia B. (VRL-0091), seurafbr@gmail.com